Moottoriveneilystä purjeisiin

Veneilyn alkutaival

Kirjoittajana täältä löytyy 42 vuotias insinööri joka on viettänyt koko pääosan elämästään Saimaan ja Kallaveden alueella. Kiinnostukseni moottoriveneilyyn alkoi jo nuorena ja 14 vuotiaana  hankimme ensimmäisen veneeni, joka oli melko huonokuntoinen Taifun X.  Kuluneen kunnon vuoksi vuoksi päätimme isäni kanssa maalata sen uudelleen. Moottoriksi siihen asensin käytettynä hankitun 40 hevosvoimainen Johnson-perämoottorin.  Intoa riitti ja vene saatiin vesille keväällä 1994

Seuraavina kesinä nälkä kasvoi ja moottoriksi vaihtui 70 hv Evinrude, mikä mahdollisti myös vesihiihtämisen. Veneellä tuli ajettua useampi vuosi mutta armeija ja opiskelut veivät vapaa-ajan jolloin vanha Taifun jäi maille, osin myös siksi että Evinrude antoi periksi. Perämoottoreita ei näemmä ole suunniteltu toimimaan luotettavasti 30 vuotta.

Veneen uusi elämä

Myöhemmin Taifunin kohtalo alkoi mietityttämään josko siitä vielä olisi veneeksi ja hain sen kotiini. Aika oli tehnyt tuhojaan mutta jostain hullusta päähänpistosta johtuen päätin alkaa peruskorjaamaan veneen uuteen uskoon. Remontti alkoi purkamisella ja hillittömällä hiontatyöllä.

Työ vasta alkutaipaleella

Remontti keski koko talven. Hiontapölyä oli kaikkialla mutta päättäväisesti remontin myötä vene oli käytännössä lujempi kuin se on ikinä ollut.  Remontissa veneeseen uusin pohjan pituusjäykisteet, perälaudan, sähköt, ohjauslaittet, penkit, tuulilasin sekä vaahdotin ponttonit ns. veneuretaanilla umpeen. Ja loppusilauksen toi tietenkin uusi pintaväri. Epoksit tuli maalattua veneen molemmille puolille. Täytyy myöntää että lopputuloksena syntyi hyvä ja turvallinen vene.

Uusi väri!!!

 

Moottoriksi veneeseen tuli 1986 vuosimallin 40 hv  Yamaha, jonka hankin vailla mitään tietoa sen käynnistyvyydestä. Kone oli seisonut varastossa yli kymmenen vuotta. Koneen historia oli kuitenkin tiedossa joten luotin siihen että jos tuo käyntiin lähteen, niin siitä on konetta pitkäksi aikaa. Koekäynnistys kertoi kuitenkin että ennen kesän ajeluita moottori täytyy  avata. Syyksi paljastui Yamahan ” tyyppivika” eli kampiakselin alempi stefa oli rikkoontunut. Sinänsä vika ei ollut kuin 10 euron arvoinen osa mutta sen korjaaminen tarkoitti parin päivän työtä.  Samaan vaivaan vaihdoin päätylaakerit koska niissä oli pientä pintaruostetta.

Ensimmäinen koeajo remontin jälkeen

Remontin jälkeen  olemme olleet veneellä viikonloppureissuissa perheemme kanssa lukuisia kertoja. Ongelmia on vain tuottanut säilytystilojen riittämättömyys.  Majoitus on tapahtunut teltassa, mikä on ollut lasten mielestä parasta reissuissa nuotioleikkien lisäksi. Kuitenkin haaveet suuremmasta veneestä alkoivat kasvaa ja kasvaa.

 

 

Jätä kommentti

Vastaa